Tikkurilan kokoomuksen hallitus valitsi keväällä keskuudestaan kaksi henkilöä, Petri Koivuniemen ja Reeta Hirvosen, toimimaan Jyväskylän Paviljongissa 11. - 13.6.2010 pidettävässä puoluekokouksessa Tikkurilan Kokoomuksen äänivaltaisina kokousedustajina.
Heti perjantaina 11.6. kokouksessa todistettiin mielenkiintoisia tapahtumia, kun Greenpeacen mielenosoittajat valtasivat areenan puolueen puheenjohtajan Jyrki Kataisen puheen aikana. Kiitos järjestysmiesten ja puoluesihteeri Taru Tujusen reaktionopeuden, banderollejaan kuitenkin suht rauhalliseen tapaan heilutelleet mielenosoittajat saatiin pois salista. Kokouksen loppuajan mielenosoittajat seisoivat jakamassa ydinvoimavastaisia esitteitä kokouksen ulkopuolella ja osa roikkui valjaista kokouspaikan ikkunoiden takana, joka osaltaan herätti kokousväessä myös lievää hilpeyttä.
Lauantaina käsiteltiin aloitteita ja puoluehallituksen niistä antamia lausuntoja. Yhdistykset olivat saaneet lähettää omia aloitteitaan puoluehallitukselle etukäteen ja ne kaikki käsiteltiin puoluekokouksessa. Jos joku tekee puoluehallituksen lausuntoa vastaan esityksen kokouksessa, aloitteesta joudutaan äänestämään. Käsittely onkin hyvin pitkä ja aikaavievä, sillä tapana monesti on, että aloitteen tehnyt henkilö käy puhumassa aloitteen puolesta puhujapöntössä. Tämän jälkeen puoluehallitus luonnollisesti haluaa perustella oman kantansa kokousedustajille. Mitä merkitystä aloitteilla sitten on? Puoluekokouksessa määritellään seuraavan vuoden aatteellinen suunta, ja "toimintasuunnitelma". Aloitteilla voidaan siis muuttaa puolueen kurssia radikaalistikin. Tässä puoluekokouksessa meni läpi esimerkiksi monta seksuaalista tasa-arvoa ja avioliittoa käsittelevää aloitetta, kuten myös lähes varkain aloite jossa haluttiin, että pakollisen ruotsin kielen opiskelun tilalle saisi koulussa valita jonkun toisen kielen. Lauantaina valittiin myös puolueen puheenjohtaja, ja valtavaa kentän suosiota nauttiva Valtionvarainministeri Jyrki Katainen sai ilman muuta jatkaa.
Lauantain iltajuhlaa juhlittiin puoluekokouspaikalla, suuressa messuhallissa. Ohjelma oli aika mielenkiintoista, mutta kriittistä palautettakin on pakko hieman antaa. Ruokailu oli järjestetty buffettina, ja suureksi hämmästykseksi vain puolelle 65 euron arvoisen illalliskortin ostaneista oli järjestetty istumapaikka. Tämä ei kuitenkaan meitä vantaalaisia paljon haitannut, sillä kaikki vantaalaiset juhlivat puoluekokouksen viisaita päätöksiä varsin hilpeissä tunnelmissa ison pöydän paikkoja vuorotellen. Paikalla nähtiin myös Vantaan kokoomuksen eduskuntavaaliehdokaat, Tapani Mäkinen ja Tomi Sandström.
Sunnuntaina puoluekokouksessa käytiin tiukkaa henkilövaalitaistoa, kun äänestimme ensin puoluevaltuuston puheenjohtajasta ja sen jälkeen varapuheenjohtajista. Puoluevaltuuston puheenjohtajaksi valittiin 32-vuotias lääkäri ja pienten lasten äiti, Laura Räty Helsingistä. Uutena varapuheenjohtajana aloittaa Anne-Mari Virolainen vanhojen varapuheenjohtajakonkareiden Sampsa Katajan sekä Opetusministeri Henna Virkkusen seurassa.
Henkilövaalien jälkeen käytiin vielä loput aloitteet läpi, laulettiin Maamme laulu ja lähdettiin kotimatkalle. Mukaan jäi hyvä mieli tehdyistä päätöksistä ja vahva usko uuteen puoluejohtoon. Kokoomus astui taas askeleen modernimpaan suuntaan.
Reeta Hirvonen
yhdistyksemme puoluekokousedustaja